Viime viikkojen aikana olen seurannut pariin otteeseen kuumia kamppailuja CIFOPin koulutuskeskuksen jalkapallon mestaruusliigassa (lisää asuinpaikastani ja CIFOPista englanninkielisessä blogissani). Vastakkain ovat olleeet CIFOPin eri linjojen opiskelijat (mekaanikot, puusepät, raksalaiset jne.), ja yhtenä joukkueenaprojekti Crepe/Jappoon työntekijät ja vapaaehtoiset. Jappoo on lähinnä terveyskysymyksiin keskittyvä hanke Mborossa, Crepe taas kohdistuu virallisen koulujärjestelmän ulkopuolella oleviin lapsiin, kuten uskonnollisia kouluja käyviin talibéihin. Woomal-hankkeen asema Mborossa on hieman erilainen kuin muilla hankepaikkakunnilla, koska täällä Woomal toimii osittain Jappoo-hankkeen puitteissa ja käyttää muun muassa samoja vapaaehtoisia ympäristövalistustilaisuuksien järjestämiseen.
Taistelu pääpallosta.
Oppilaiden rajallinen finassipuoli vaikuttaa CIFOP-liigan pelaajien ja tuomareiden varustetasoon. Remmilliset, varvaspäästä suljetut muovisandaalit vaikuttavat olevan suosituin vaihtoehto pelikengiksi, ellei varsinaisia nappiksia tai muita urheilukenkiä ole saatavilla. Hämmentävimmän version näin eräällä pelaajalla, jolla oli toisessa jalassa muovisandaali, toisessa normaali kenkä. Toinen maalivahti pelasi pelkät pitkät sukat jalassaan, mutta eipä maalivahti toisaalta tarvitsekään kenkiä juoksemiseen! Erilaisia tukiviritelmiä, kuten nilkkoihin kiedottuja siteitä oli usealla, säärisuojia ei juuri kellään, vaikka pelin rajuus olisi niitä vaatinut. Sivurajatuomareilla lippujen virkaa toimittivat ensimmäisessä ottelussa oksat, ja toisessa pelissä vanhat paidat, molemmat yhtä lailla toimivia vaihtoehtoja.
Sivurajamies oksineen.
Pelaajat juoksivat ja harhauttelivat melkoisella vauhdilla upottavalla, pöllyävällä ja epätasaisella kentällä. Täällä hiekkakenttä on koostumukseltaan hiukan erilainen kuin Suomessa: alusta muistuttaa enemmän rantahiekkaa kuin kovaa kenttää, ja jalka uppoaa helposti ainakin viiden sentin syvyyteen. Alusta vaikuttaa siis sekä pelin rankkuuteen – rannalla juokseminen on ehkä raskainta liikuntaa ikinä – että pallon käyttäytymiseen. Palloa ei juuri kannata syöttää maata pitkin, koska se pysähtyy ennemmin tai myöhemmin hiekkakinokseen; ja tämä taas johti lukuisiin päiden yhteentörmäyksiin pukkaustilanteissa.
Vääntöä hiekkakentällä: sinisissä Crepe/Jappoo -joukkue
Jalkapallotaustaisena olisin mielelläni itsekin ollut kentällä, mutta CIFOPissa oli tänä vuonna liian vähän naisopiskelijoita, vain puolisen tusinaa, omien joukkueiden kokoamiseen. Nähtyäni rajujen taklausten jälkeen kivusta irvisteleviä pelaajia olen vakuuttunut, että oli ehdottoman viisasta pysyä miesten liigassa sivurajan oikealla puolella – katsojana – ja välttää ruhjeet ja mustelmat, vaikka naista kentällä oltaisiin varmasti varottu vähän eri tavalla. Välillä olisi jo tarvittu paareja kentälle, mutta onneksi loukkaantuneet tokenivat aikanaan pelikuntoon. Tänään tapasin ainakin yhden raksalinjalaisen, joka ei ole voinut viikkoon osallistua muiden kanssa työhön mätivän polvensa vuoksi, kiitos jalkapallon.
Jalkapallo liittyy ehkä jatkossa työhönkin, sillä paikallisten nuorten poikien valmentaja on useaan kertaan kysellyt Woomalin mahdollista osallistumista joukkueen kasvatukselliseen puoleen. Valmentajan mukaan nuorille olisi hyvä tuota tietoutta myös ympäristön saralta pelkän jalkapallon lisäksi: katsotaan siis, syntyykö tästä vielä syvempääkin lajien välistä yhteistyötä.
